HM: Olen Harri Moilanen, ja puun materiaalina olen saanut veren perintönä. Isoisäni ja isäni olivat puuseppiä. Minäkin kouluttauduin puusepäksi ja siitä veneenrakentajaksi, kun 90-luvulla ei töitä ollut. Ja kun niitä ei vuosituhannen vaiheessakaan vielä ollut, ajauduin insinöörikoulutukseen ja valitsin suuntautumisalaksi puurakentamisen, se oli silloin ensimmäistä puurakentamisen tulemista, kun palomääräykset olivat 1996 sallineet korkeamman puurakentamisen. Mutta kun valmistuin 2003 insinööriksi, Suomessa ei tehty vaativaa puurakentamista käytännössä ollenkaan. Olin jo suunnitellut betonielementtejä ja teräsrakenteita, ja Olkiluodon ydinvoimalahankkeen suunnittelussa olin kolme ja puoli vuotta, kun sitten kävi aprillipila 1.4. 2010. Versowoodilta soittivat ja kertoivat, että heillä olisi suunnitteilla puukerrostalo Vierumäelle. Sen jälkeen en ole sitten muuta tehnytkään kuin puurakentamista. Olin järjestelmäsuunnittelija, isojen puurakennushankkeiden projektipäällikkö, nykyisen Sweco rakennetekniikan puurakennetekniikkapäällikkö. 2017 lähdin Koskisen taloteollisuuteen tekniseksi johtajaksi, sitten vaihdoin YIT:lle kehittämään rakennejärjestelmää heidän tilaelementtikerrostaloprojektiaan varten. Mutta viimeiset puolitoista vuotta olen ollut yrittäjänä. Monet kohteista, joissa olen ollut mukana, ovat olleet Suomen suurimpia, kuten Kivistön puukerrostalo Vantaalla, Mansikkalan koulukeskus Imatralla, Pudasjärven hirsikampus tai Mansikkamäen koulukeskus Kouvolassa. Sillä ei oikeasti ole mitään merkitystä, että jokin on Suomen suurin, mutta se kertoo varmasti jotain osaamisen tarpeesta.

LL: Minä olen Leo Lönnroth, johdan ja omistan omaa perinnerakennusyritystä, ensi keväänä tulee 10 vuotta täyteen. Olen koulutukseltani koristeveistäjämestari. Jurvassa oli käsi- ja taideteollisuusalan koulu, missä meidät opetettiin tekemään tyylihuonekaluja aidoin liitoksin. Esimerkiksi rokokoo-huonekaluissa ei ole suoria osia, kaikki on kaartuvaa ja liittyy toisiinsa satunnaisissa kulmissa. Sillä osaamispohjalla hyppäys talopuolelle on ollut helppo. Missä puu ja puu kohtaa ja siihen tehdään liitos, pitää ymmärtää se, miten puussa menee syyrakenne. Lopulta oman kodin tarve vei minut talopuolelle. Omistimme hetken oikeaa homepommia, vaimoni ja minä sairastuimme, ja meidän ensimmäinen lapsikin syntyi siinä. Päädyimme perinnerakentamiseen, kun tajusimme, että talo voidaan tehdä luonnon aineksista, sen kivijalka on oikeaa kiveä, runko ja pinnat puuta. Kunnostimme perheelle Kurikassa 1906 rakennetun hirsitalon, joka oli alun perin rakennettu kätilön virkataloksi. Aika lailla käsi kädessä tämä talonrakennus menee sen alkuperäisen ammatin kanssa, kyllä siinäkin oli lähtökohta, että esineet tehdään kestämään 100 vuotta. Tai 200 vuotta. Tai toistaiseksi. Sama pätee myös rakentamisessa.

 LL: Vuosien saatossa on opittu, millainen rakennus kestää Suomen ilmastossa – rakennus on nostettu irti maasta, kivijalan päälle. Se tuulettuu alta. Talo on tehty kuuden tuuman hirsistä, eli seinä on 15 senttiä paksu. Idea on se, että lämpöä hieman hukkuu, seinä lämpenee läpi ja pysyy kuivana. Kopioimme kohteissamme rakenteita, jotka ovat kestäneet 100 tai 200 vuotta, kiinnitämme huomiota siihen, että puumateriaali on laadukasta ja kohteeseen sopivaa. Pienillä jutuilla ostetaan käyttöikää. Puuverhouksessakin puu pitää olla talvella kaadettu, että se olisi mahdollisimman kuivaa. Kesällä kaadetussa puussa on kaikki ravinteet sisällä, se vaurioituu helpommin. Lisäksi puuverhous pitää asentaa oikein päin seinään, sydänpuoli ulospäin ja tyvipuoli ylös. Silloin puun solukko on niin päin, että vesi valuu siitä yli kuin kalan suomuista. Jos se laitetaan väärin päin, se kestää 100 vuoden sijasta ehkä 30 vuotta. 

Kuva Leo Lönnroth

HM: Kun kuuntelee Leoa, niin siinä on paljon asioita laadusta, korkeita tavoitteita. On halu tehdä todella hyvää. Otetaan viimeisen päälle kaikki irti, tehdään parasta talo kerrallaan. Se on mahtavaa. Mutta jos ajatellaan laatua laajemmin, niin ei meillä riitä timpuria jokaiselle perheelle. On pakko olla muukin vaihtoehto. Kyllä teollisen puurakentamisen laatu on kohtuullisen hyvää tänä päivänä. 

Sahateollisuuden täytyy sahata puuta läpi vuoden, siinä on väistämättä kesällä kaadettua puuta joukossa. Onko se mahdoton yhtälö laadun kannalta?

LL: Ainakin olisi hyvä, jos kuluttaja tai ammattirakentaja voisi ostaa talvikaadettua puuta. Nyt se ei ole mahdollista, ellet tunne henkilökohtaisesti sahayrittäjää. Nyt ostetaan sikaa säkissä. 

HM: Teollisessa prosessissa on pystyttävä käyttämään saatavissa olevaa puumateriaalia. Kuivausprosessit tekevät sahatavarasta homogeenisempaa ja lujuuslajittelu pitää kestävyydet kunnossa. Mutta laatu on myös sitä, että suunnitteluratkaisut toistavat hyviä asioita. Uskon, että teollisestikin voidaan tehdä hyviä puurakennuksia, ne voivat olla hyvin monimuotoisia. Ne ovat erilaisia kuin perinnerakenteet, mutta arkkitehtuuriltaan ja käytettävyydeltään hyviä rakennuksia. Hyvä teollinen puurakentaminen on ennalta määriteltyä, se ei voi perustua pelkästään siihen, sattuuko hankkeeseen hyvä tai huono suunnittelija. Tai siihen, että onko elementtitoimittaja hankkinut hyvää tai huonoa puuta. Koko ketjun täytyy kyetä laatuun. Tuote voidaan pilata missä vaiheessa projektia tahansa.

LL: Yksi ongelmakohta kentällä talojen siirtoprojekteissa on se, että suunnittelija sanoo, että kattotuolit menevät nyt roskiin, vaikka ne ovat kestäneet vaikkapa 150 vuotta siinä talossa ja talo on täysin ryhdissään. Se, että ne eivät tietokoneen ruudulla ole kantavia rakenteita, johtaa siihen, että ne pitää hylätä.

HM: Tietokoneen ruudullakin joku on aina puikoissa, ja se puikoissa oleva tekee päätöksen. Laskentaohjelma tekee töitä sille annettujen lähtötietojen perusteella. Ongelma on, ettei tunneta rakenteiden toimintaa. Esimerkiksi vanhan navetan vintti, mikä on tehty ruotsalaisella kehällä – ei kuka tahansa suunnittelija osaa hahmottaa sen toimintaperiaatetta ja sitä, kuinka simppeli rakenne se on. Aikaisemmin työmaalla timpurit ovat osanneet laittaa esimerkiksi jatkot niihin leikkauksen nollapisteisiin, se on ollut sitä perinneosaamista, mutta osataanko se nykyään tunnistaa? Ei välttämättä.

Kuva Leo Lönnroth

LL: Tässä on yksi meidän tekemä kohde, kivinavetan korjaus Pohjanmaalla. Tämä on meille tyypillinen kohde, meillä oli vain tehtävä saada se kuntoon. Tiedettiin, että tämä oli 1700- ja 1800-lukujen taitteesta. Rakennus oli pitkälti tuhoutunut, siellä oli viimeksi ollut eläimiä, kosteus oli pehmentänyt sekä hirsirakenteet että palkkirakenteet. Teimme uusiksi hirsirakenteet ja palkistorakenteet ja päädyimme tekemään eräänlaisen version tästä ruotsalaisesta kattotuolirakenteesta. Sinne haluttiin avara sisätila. Täällä meni tolppalinja keskellä, millä oli tuettu notkahtanutta rakennetta. Se haluttiin pois, ja muutenkin siro, mutta käsin työmaalla tehty rakenne, joka tehtiin pyrstöliitoksella. Täällä oli myös valtava siirtolohkare, joka muodosti takaseinän tälle, en ole missään nähnyt sellaista.

Kuva Leo Lönnroth

HM: Tuo on minun mielestäni kaikin puolin hieno. Silmäkin näkee, että ei ole kuin yhdet vetoliitokset.

LL: Jänneväli on kolmeen jaettu. Yhden kolmasosan kohdalla on A-puu, ja kahden kolmasosan kohdalla nämä kontit. Liitoksissa näkyy työn tarkkuus, mitä tarkemmin ne tehdään, sitä lujempia ne ovat, kun ei ole välyksiä. 

HM: Jos rakenne yrittää lähteä leviämään, liitos kiristyy. Vaikka pientä kuivumistakin tapahtuisi, se on toimiva. On kyllä hieno. Mihin käyttöön tämä tuli?

LL: Vaikka kesäjuhliin, joihin voi kattaa ruokapöytää. Tai yleensä semmoiseen varastokäyttöön ja pihapiirin kaunistukseksi, mutta ei enää eläinsuojaksi vaan ihmisten iloksi. Siinä oli muutkin pihapiirin rakennukset kunnostettu. Mutta ei Suomesta löydy kovin montaa suunnittelutoimistoa, jotka olisivat keskittyneet tällaiseen. Jos joku haluaisi omakotitaloonsa työmaalla tehdyt kattotuolit, niin montako sellaista toimistoa on, jotka ne osaavat suunnitella?

Kuva Leo Lönnroth

HM: Täytyy löytyä ihminen, jolla on mielenkiinto ja intohimo tehdä se, koska työmaalla tehtyjen kattotuolien suunnittelu on loppunut Suomessa 40 vuotta sitten. Keski-Euroopassa tuon tyyppiset tai upotetut lohenpyrstöliitokset ovat normeja, siellä kulttuuri perustuu osaajayrityksiin, joilla saattaa olla todella hienot laitteistot, joilla pystyy tekemään liimapuusta tuollaisia kehiä, meiltä se puuttuu kokonaan.

LL: Mutta kukaan ei tiedä, mitä niille liimasaumoille kuuluu 50 tai 100 vuoden päästä.

HM: No, liimapuupalkkeja on tehty Saksassa kuitenkin jo noin 100 vuotta. Ja jos Suomessa on kaksi teollisen puurakentamisen tuotetta, jotka on viety pitkälle, niin ne ovat teollinen hirsi ja naulalevyristikot. Molemmissa tuotantoprosessi perustuu hyviin puutuotteisiin ja ne ovat aidosti teollisia. 

LL: Naulalevyristikot ovat välttämätön paha, joka tulee aina välillä vastaan, mutta en arvosta niitä kovinkaan korkealle. Ensinnäkin niissä menetetään käyttötilaa sieltä rakennuksen sisältä. Ja sitten ne ovat ihan luokattoman huonoa puuta.

HM: Mutta niissä on laadunvarmistus ja suunnitteluprosessit sertifioitu ja ne ovat hyvin tasalaatuisia. Ei tuote sinänsä ole ihmeellinen, mutta erittäin monipuolinen. 

Kuullostaa siltä, että Leolle laatu on ennen kaikkea puutavaran laatua…

LL: No ei pelkästään, kyllä se osaamisen laatukin pitää olla…

… mutta ristikoistakin sanot, että ne ovat luokatonta puuta, kun taas Harri laatu näyttää olevan tasalaatuisuutta. Eli kun tilaat tuotteen, niin tiedät, mihin se pystyy.

HM: Kyllä. Toki teollisessa puurakentamisessa sen puumateriaalin osalta rima on aika paljon alempana kuin Leolla ja siinä tullaan soveltuvuuskysymykseen. Teolliseen puurakentamiseen täytyy pystyä käyttämään tasalaatuista tietyntasoista puuta. Ja laittaa oikea puu oikeaan paikkaan.

Voitko kertoa esimerkin?

HM: Otetaan vaikka tämä Pudasjärven hirsikampus. Pudasjärvi on nimennyt itsensä maailman hirsipääkaupungiksi, koska siellä on Kontiotuote, joka on maailman suurin hirsivalmistaja. Hirsikampus on 9600 neliön koulukeskus neljässä eri osassa. Tässä kaikki aukot on hirrelle sovitettuja, ikkunan muoto seuraa hirsijakoa, ja muutenkin puun käyttö on pyritty menemään niin pitkään puulla kuin puulla on järkevä tehdä ja muokkaamaan pikemminkin tilaa sen puun ehdoilla. Kaikki ulkoseinät ja kantavat väliseinät ovat hirttä.

Sisätiloissa on käytetty följäreinä liimapuupilareita, jotka toimivat osittain myös mastorakenteina, eli perustuksissa kiinni olevina jäykistävinä rakenteina ja hirsi saa sen rinnalla painua ja liikkua. Ja koska tässä on kohtuullisen syvä runko, niin kaikissa rakennuksissa on valolyhtyjä. Niitä on kahta tyyppiä, suorakaiteinen perinteisellä liimapuuristikolla tehtynä, ja matalammissa kouluissa kaarevilla pilareilla tehtyinä. Tässä se on tehty taivutetuilla kaarilla, sillä saatiin puun määrää pienennettyä aika reippaasti. 

LL: Makean näköinen!

HM: Tätä me aika pitkään jumppasimme, tästä tuli sen myötä sirompi. Tämä on sitä osastoa, mihin puulla pystyy, ja puun käyttö on silti tarkoituksenmukaista.

Kuva Juha Nyman, Pudasjärven kaupunki

LL: Tässä näkee hyvin, että kun ymmärrys on tarpeeksi korkealla, niin sinä menet arkkitehdin tontille. Tässä on rakennesuunnittelija tosi merkittävässä roolissa, koska kaikki rakenteet jäävät näkyviin. Nuo kaarevat jutut täytyy pystyä suunnittelemaan, ei riitä, että arkkitehti piirtää sellaiset.

HM: Tämä oli kyllä mielenkiintoinen hanke. Omalla työuralla yksi mielenkiintoisimmista, ja sitä käytiin jo rakennusaikana katsomasta kuudelta mantereelta. Aika tiukillakin oltiin, tosi paljon jouduttiin tekemään pienellä porukalla, mutta se on hanke, josta voin väittää, että pystyttiin hirren ja muiden ratkaisujen ehdoilla tekemään hyvä kohde. 

Kuva Juha Nyman, Pudasjärven kaupunki

LL: Minulle tulee tästä mieleen meidän tuulimyllyprojekti, jonka teimme Jurvan kotiseutumuseolle. Tämä on hyvä esimerkki syvällisestä, puun ymmärtämistä vaativasta projektista, jossa piti panna koko puualan osaamiseni peliin. Tuulimyllyn lavan tulee toimia teknisesti ja sen pitää kestää tuulikuormaa. Tuuli painaa tätä siiven ruotopuuta tiettyyn suuntaan. Puupalkissa sydänpuu kestää paremmin kasaan puristumista ja pintapuu paremmin venymistä ja vetoa. Se pitää asettaa niin, että tuulikuorma menee yksiin puun ominaisuuksien kanssa. Jotta palkkiin tulee mahdollisimman vähän halkeamia, se ei saa sisältää yhtään sydäntä, koska puu aina halkeaa lyhintä reittiä sydämeen. Palkki pitää olla sahattu niin isosta puusta, että sydän jää siitä kokonaan pois. Tuulimyllyn siiven pitää olla siro, mutta kestävä. Tuulimylly on muutenkin ihan aatelia, kun ajatellaan, miten monimutkaisia ja silti yksinkertaisia rakenteita siinä on ollut, että se tekee sen työn, mikä sen pitää. Hammasrattaissakin hampaat ovat koivua ja kehä on havupuuta. Meillä ei ollut tuulimyllyn asiantuntijaa, joka olisi kertonut, miten siivet tehdään. Kopioimme rakenteen Västerhankmossa olevan myllyn siivestä, jonka olimme korjanneet aikaisemmin.

 HM: Tuo, että toitte sen rakenteen edellisestä kohteesta, kertoo, miten hienosti teidän viisaus kumuloituu kohde kohteelta. Siihen syvälliseen ymmärrykseen perustuen pystyy tekemään valintoja. Osaaminen on ollut taustalla, että tuon on pystynyt rohkeasti tekemään. 

LL: En oikein osaa sanoa mitään, ei se mielikuva ole kovin erilainen kuin mitä tulee noista noissa viereisistä betonitaloista.

HM: Olen samaa mieltä. Puukerrostalon pitäisi olla sillä tavalla myös valtavirtaa, että siitä voidaan tehdä arkkitehtuuriltaan samankaltaisia kerrostaloja kuin betonista. Itse näen tässä kohteessa paljon hyvää. Mietimme teknisiä ratkaisuja tosi pitkään ja hanke on myös hyvin dokumentoitu seuraavia hankkeita varten. Tämä on toteutettu tilaelementtirakenteena, eli siinä on yhteensä 48 tilaelementtiä, yhdessä tilaelementissä on tullut kaikki valmiina tehtaalta. 

LL: Onko ne siis moduuleita, joita on vain nostettu päällekkäin?

HM: Kyllä. Ne on nosteltu tuosta puistotieltä nosturilla ylös.

LL: Minkälainen seinärakenne on?

HM: Tässä on ihan normaali rankarunkoinen ilman lisäkoolauksia oleva seinä ja sisäpinnassa on palosuojakipsilevyt. Sisäpuolista paloa se kestää tunnin. 

LL: Jos ajatellaan esimerkiksi 70 vuotta eteenpäin, niin pääsenkö minä sitten kengittämään tätä?

HM: En usko, tässä on aika syvä tuulettuva alapohja. 

LL: Tuulettuva alapohja kerrostalossa? Se on harvinaista herkkua. Entä välipohja?

HM: Se on LVL-pohjainen laatasto, rakenneliimattu, sillä liimauksella säästetään puun kuutioita. 

LL: Voisiko se olla myös CLT:tä?

HM: Voi, mutta CLT:n paksuus olisi yli 20 senttiä, siinä puun menekki alkaa olla aika jäätävää.

LL: Minä en osaa nähdä tuota menekkiä koskaan minään ongelmana, koska teemme yksittäisiä kohteita, se on ihan sama, mitä niihin laittaa.

HM: Niin, teidän kohteissa työllä ja toteutuksella on paljon isompi merkitys. Meillä se volyymi rupeaa ratkaisemaan. CLT-rakentajat sanovatkin, että mitä pienempi talo, sitä paksummat CLT:t. Kerrostalossa pannaan 80 millin seinät ja omakotitaloon 180-milliset. Mutta jos puhutaan vielä laadusta, niin nämä julkisivut ovat olleet valmiina elementeissä. Eikö paneloinnit osukin aika hyvin toisiinsa?

LL: Kyllä. Ja hyvin on myös tyvet ylöspäin noissa paneeleissa. Ne on järjestään on osattu laittaa oikein.

 LL: Annettavaa olisi tosi paljon. Mutta voisin oppia luottamusta sitä kohtaan, että se teollisen puurakentamisen ketju toimii. Olen vain tullut niin skeptiseksi, etten uskaltaisi ihan kenen tahansa tehtäväksi antaa jotain projektia.

HM: Meitä yhdistää intohimo siihen, että tehdään hyvää. Uskon, että pystyisin oppimaan siitä, miten sinä tunnistat asioita, sinä pystyt minua paremmin havainnoimaan niitä asioita, jotka johtavat seuraaviin juttuihin. Jos jossakin on annettavaa, niin olen vuosien varrella oppinut muodostamaan asioista faktoja, pystyisin varmasti auttamaan siinä, että skeptisyyskin häviää. Vaikkapa keskusteluissa noista kattotuolien kehistä ja siitä, voisiko niitä tehdä teollisesti. Sellaisissa keskusteluissa sinne syntyisi se fakta. Se voisi olla hedelmällistä ja voisi johtaa johonkin, mitä kumpikaan meistä ei ole vielä tehnyt.

LL: Ihan varmasti. Me tarvitsemme selkänojaa suunnittelijapuolelta, toimistoja, joihin voi luottaa. Silloin projekteista tulee hienoja ja kenenkään ei tarvitse murehtia, miten hommat menee.