Kiertotalous
Teksti Juha Päätalo, kuvat Swang
Kiertotalous on juuri nyt taikasana, jolla maailmaa halutaan pelastaa ilmastonmuutoksen kourista.
Paine tehdä tuotanto- ja kulutustavoistamme kestävämpiä on kova, jotta emme kuluttaisi planeettaamme loppuun ja ajaisi sitä ilmastonmuutoksen riepoteltavaksi. Niinpä rakennustenkin pitäisi tulevaisuudessa olla kestäviä ja pitkäikäisiä, korjattavia ja huollettavia, päivitettäviä ja muunneltavia, uudelleen käytettäviä ja turvallisesti kierrätettäviä.
Euroopan Unioni suunnittelee rakennustuotteille digipassia, jotta tiedetään, missä kierrätettäviä materiaaleja on ja miten niitä voidaan käyttää uudelleen, kun rakennukset joskus puretaan. Niistä tehdään materiaalipankkeja, joissa rakennusmateriaalit ovat lainassa seuraavaan käyttöön asti.
Ongelma on vain siinä, että tämä uusi uljas digitaalinen rakennusmaailma alkaa syntyä vasta nyt. Tai oikeastaan vasta sitten, kun digipassi otetaan käyttöön. Mutta ilmastonmuutos väijyy jo tänään nurkan takana.
Jari Vesanen istuu Sipoon Talmassa ison maalaistalon tuvan kahden istuttavassa keinutuolissaan ja juo kahvia. Tunnelma on rauhallinen, täällä maailma tuntuu olevan vielä järjestyksessä. Vesasen hirsitalon seinästä löytyy kaiverrettuna vuosiluku 1833.
”Se on ehkä tämän talon rakennusvuosi”, toteaa Vesanen. Mutta talon hirret ovat vielä vanhemmat. Ne ovat Lapuan 1749 rakennetusta vanhasta kirkosta, joka purettiin, kun Lapua sai uuden Carl Ludwig Engelin piirtämän kirkon 1827. Puretun vanhan kirkon hirsistä tehtiin kaksi pohjalaistaloa, joista toisen Vesanen löysi 2002 silloisen puolisonsa Riitta Rantasen kanssa lehti-ilmoituksesta ja siirsi sen Talmaan.
Hänen hirsitalonsa on oikeastaan kaikkea sitä, mitä tulevaisuuden talolta odotetaan. Kestävä ja pitkäikäinen, korjattava ja huollettava. Se on jo kahteen kertaan koottu uudestaan, muunneltu ja päivitetty. Sen tarina on säilynyt ilman digipassiakin ja saa Vesasen vieläkin päivittäin herkistymään. ”Näihin hirsiin on aikanaan valittu vain parhaat puut, kun on rakennettu kirkkoa”, Vesanen sanoo. ”Kun juon aamukahvini tässä pirtin pöydän ääressä tietäen, että näiden hirsiseinien sisällä on jo 1700-luvulla joku pappi saarnannut, niin se kahvi maistuu paremmalta kuin yhdenkään Helsingin paahtimon tuote, vaikka kupissani olisi vain juhlamokkaa.”
Kun Vesanen oli siirtämässä pohjalaistaloaan eteläsuomalaiseen maisemaan, hän seurasi televisiosta kilpailua Suomen parhaasta asuinalueesta. Kisan voitti pieni Sulvan kylä Vaasan kyljessä. ”Sille täytyy olla joku syy”, Vesanen mietti ja ryhtyi tutkimaan asiaa. Sulvassa sijaitsee Stundarsin alue, missä asemakaava pitää huolen siitä, että sinne tulee vain vanhoja, siirrettyjä taloja. Kun samaan aikaan kävi ilmi, että Vesasen peltojen toisella puolella olevaan metsikköön kaavoitetaan omakotitaloaluetta, jokin hänessä liikahti. ”Mietimme ex-vaimoni Riitan kanssa sitä, haluammeko vastustaa kaavaa vai vaikuttaa siihen”, Vesanen kertoo. ”Päätimme ryhtyä vaikuttamaan.”
Syntyi ajatus Uudenmaan perinnekylästä, jonka esikuvana oli Stundars. Vesanen teki markkinatutkimusta ja kyseli ihmisiltä, olisivatko he valmiit muuttamaan siirrettyjen hirsitalojen kortteliin. Hän sai listalle yli 200 nimeä. Juuri nyt, keväällä 2022, projekti on siirtynyt Sipoon kunnan hankkeeksi ja kantaa nimeä Puu-Talma. Sipoo on kaavoittanut Vesasen peltojen toiselle puolelle yhteensä 29 tonttia, joiden haku käynnistyi huhtikuussa.
Vesanen itse ei tiennyt rakentamisesta mitään, kun hän osti aikanaan oman hirsitalonsa, ja näkee, että 29 rakentajan joukolla on loistavat edellytykset toimia toinen toisensa tukena. ”Heille tulee väistämättä kysymyksiä, joihin he eivät heti löydä vastauksia. Mutta heillä 28 muuta rakentajaa ympärillään, he rupeavat puhumaan keskenään, heistä muodostuu yhteisö, joka ratkoo yhteisiä ongelmia.”
Talmassa maailma tosiaan on järjestyksessä. Ihan kiertotaloutta myöten. Sillä 29 kokonaista rakennusta, jotka muuttavat ihmisten perässä Etelä-Suomen taajama-alueelle, on kaikkea sitä, mitä kiertotaloudelta odotetaankin.
Puutekniikan professori Mark Hughes opettaa kiertotalouden roolia puurakentamisessa Aalto-yliopistossa ja myöntää, että hirsitalot edustavat uusiokäyttöä parhaimmillaan. ”Kun opetan, näytän opiskelijoille aina ensiksi kuvaa puretusta hirsirakennuksesta, koska se on niin helposti ymmärrettävä ja toimiva kiertotalouden konsepti”, Hughes sanoo.
Muuten yhteiskuntamme on hänen mukaansa puun käytön kiertotaloudessa vasta aivan alussa. Jos hirret jätetään laskuista, on tosiasia, että puuta ei juuri kierrätetä, koska se on hyvin pitkään ollut hyvin halpaa. ”Suomessa työn hinta on korkea, puun murskaaminen ja hakettaminen koneilla on halvempaa”, Hughes sanoo. ”Kyse on myös puun kulttuurisesta arvosta. Toisaalta on siltatyömaiden muottipuuta, jota käytetään tuhansia kuutioita ja puretaan sitten surutta saman tien jätteeksi. Ja toisaalta massiivipuisia huonekaluja, jotka maksavat tuhansia euroja.”
Hughes puhuu mielellään kaskadi-periaatteesta kiertotalouden yhteydessä. Se tarkoittaa, että purkutavarasta käytetään aina paras mahdollinen osa hyödyksi. ”Otetaan esimerkiksi purkutalojen kattoristikot”, Hughes sanoo. ”Niistä voidaan sahata irti pitkää puutavaraa, jolle löytyy arvokkain käyttö. Sen lisäksi saadaan varsin paljon lyhyitä laudanpätkiä, jota voitaisiin hyödyntää vaikkapa CLT-levyjen sisäkerroksina tai ulkoverhoukseen. Loppu, eli ne osat, joissa on nauloja, voidaan hakettaa ja hakkeesta tehdä lastulevyä. Yleisesti ottaen on järkevämpää käyttää hake rakennuslevyjen materiaalina kuin polttaa ne energiantuotannossa. Olisi valtava edistysaskel nykytilanteeseen verrattuna hyödyntää puuta tällä tavalla.”
Kun Hughes puhuu, hän käyttää miltei jatkuvasti konditionaalia. Mutta miksi ihmeessä vuonna 2022 täytyy edelleen puhua siitä, mitä voisi tehdä sen sijaan, että tehtäisiin jotain? ”Miltei aina vastaan tulee kysymys, miten uusiokäytöstä saa järkevää liiketoimintaa”, Hughes sanoo. ”Sen lisäksi ongelma on, että vaikka Suomi on täynnä puurakenteita, ei meillä ole tietoa siitä, kuinka suuri osa siitä voidaan hyödyntää. Esimerkiksi kyllästein käsiteltyä puuta ei voi uusiokäyttää. Runkopuu ja kattoristikot ovat yleensä käsittelemättömiä ja sen myös hyvin uusiokäyttöön soveltuvia, mutta purku myös maksaa eikä kukaan halua sitä laskua itselleen.”
Hughes uskookin, että alussa kiertotalouteen tarvitaan politiikan apua. ”Tälle alalle tarvitaan poliittinen alkusysäys ja uusia tekijöitä auttamaan metsäteollisuutta ja jäteteollisuutta, koska heidän asiantuntemuksensa ei aina riitä puun uusiokäytön edistämiseen, ja sen lisäksi tarvitaan joku, joka esimerkillään näyttää, miten tästä tehdään liiketoimintaa.”
Petri Salmi on toinen kiertotaloutta hyödyntävän Spolia Design Oy:n perustajista. Hän tunnistaa Hughesin mainitseman liiketoiminnan vaikeuden.
”Meillä ei ole järjestelmää, joka kertoisi, mikä on purkumateriaalin kunto ja hyödyntämispotentiaali”, Salmi sanoo.
”Purkukartoitukseen tarvitaan sähköistä alustaa, koska tällä hetkellä tieto purettavasta kohteesta saadaan vain kuukausia ennen purkua jos lainkaan. Materiaalien tehokasta uudelleenkäyttöä ja hyödyntämistä varten purkukohteiden tiedot tarvittaisiin laajaan tietoisuuteen jo vuosia aiemmin, jotta logistiikka voidaan hallita. Ja sen lisäksi tarvitaan toimijoita, jotka ottavat vastuun laadusta niin, että kierrätettyä puutavaraa on terveellistä ja turvallista käyttää.”
Salmi on silti ensimmäisten joukossa toteuttamassa kiertotaloutta käytännössä. ”Varasimme tontin Keravan asuntomessuille 2024, jonne toteutamme hardcore-kiertotalouskohteen”, Salmi kertoo. ”Tulemme hyödyntämään erimittaisista laudanpätkistä tehtyä julkisivua.” Raaka-aine saadaan kuljetuslavoja valmistavien firmojen ylijäämästä. ”Siellä syntyy paljon 80 senttiä pitkää lankkua, lautaa ja vaneria. Se on hyvälaatuista, leimattua puutavaraa, jolle on järkevä löytää pitkäaikainen käyttö hiilivarastona”, Salmi kertoo. ”Juuri nyt mietimme sitä, millaista ladontaa niistä voisi tehdä – paanua vai limitystä. Julkisivun voisi myös esivalmistaa, jolloin käsityötä vaativa osuus voitaisiin tehdä sisätiloissa.”
Toinen Salmen idea koskee jo Hughesinkin mainitsemaa siltatyömaiden muottitavaraa. ”Minulla on infrainsinöörinä omakohtaistakin kokemusta siitä, miten paljon siltatyömailla käytetään puuta, joka tällä hetkellä menee heti työmaalta jätteeksi ja polttoon”, Salmi sanoo. ”Olemme miettineet yhteistyökumppanimme Puuartisti Oy:n kanssa, että tätä puutavaraa voisi käsitellä hiillyttämällä, jolloin pienet betoniroiskeetkaan eivät haittaisi. Ja sitä voisi myydä julkisivulaudaksi, koska hiillyttäminen estää lahoamisen laudan pinnasta eikä sitä tarvitse koskaan enää käsitellä uudestaan.”
Tällä hetkellä betonin kanssa kosketuksessa ollut lauta on kuitenkin jätettä eikä sitä saa edes myydä. ”Teknisesti betoniroiskeet eivät ole ongelma”, Salmi sanoo. ”Kuivunut betoni ei ole haitallista, ja jos käytetään laudoituksen rinnalla muottikankaita, edes betoniliima ei imeytyisi puuhun.” Ongelma on puhtaasti byrokraattinen: Meillä olisi ilmastokriisiä potevana yhteiskuntana tuote, jolle löytyisi muutakin käyttöä kuin poltto, mutta sen käyttö on tiukan lain tulkinnan seurauksena kehittymätöntä. Ratkaisukeskeisiä nykyisiin tuotehyväksyntämenetelmiin perustuvia linjauksia tarvitaan myös esimerkiksi vanhoihin ikkunoihin, joilta puuttuu CE-merkintä. Potentiaali rakennusosien terveelliseen ja turvalliseen uudelleenkäyttöön on iso, niille täytyy vain luoda edellytykset.
Ongelma on yhteiskuntarakenteellemme hyvin tyypillinen. Ilmastonmuutos ja kiertotalous vaativat nopeaa korjausliikettä ja lainsäädäntö laahaa väistämättä perässä, vaikka sitäkin jo korjataan. Samanaikaisesti huomaamme nyt, että teollisen rakentamisen vuosikymmenten kerrosrakenteet ovat kiertotalouden kannalta vaikeita, koska niiden purkaminen on monimutkaista ja maksaa liikaa.
Puurakennuksia ei edelleenkään rakenneta tavalla, joka mahdollistaisi helpon purkamisen ja materiaalien uusiokäytön, mutta suunnittelussa on jo herätty rakennuksen purkamisen suunnitteluun. On siis odotettavissa, että tulevaisuuden puutalot ovat helpommin purettavissa ja materiaalit uudelleen käytettävissä.
Yksi tapa edistää tätä kehitystä olisi vaatia, että rakennusluvan yhteydessä vaaditaan rakennussuunnitelman lisäksi myös purkusuunnitelma. ”Tämä on jo ymmärretty, mutta mitä nopeammin se myös toteutetaan, sitä nopeammin me saamme tulevaisuudessa puun myös kiertoon”, Hughes sanoo.
Puurakenteiden elinkaarta tulisi suunnittelussa myös pidentää. ”50 vuoden elinkaari on liian lyhyt, se ei vielä riitä puun sisältävän hiilen varastointiin rakennuksissa kestävällä tavalla, jos puuosat päätyvät purettaessa poltettavaksi”, sanoo arkkitehti Tuuli Kassi kiertotalouden asiantuntijapalveluita tarjoavasta Ethica Oy:stä.
Sen lisäksi puun kiertotalouskäytön suunnittelussa olennaista on myös pintakäsittely, sillä nykyrakenteissa ongelmia aiheuttavat ennen kaikkea liimat, lisäaineet ja pinnoitteet. ”Pinnoitteita, jotka täyttäisivät esimerkiksi cradle-to-cradle-sertifikaatin vaatimukset, ei ole vielä kovinkaan paljon”, Kassi sanoo. ”Mutta vanhat hirsitalot ovat kyllä hyvä esimerkki siitä, miten puuta voidaan uudelleenkäyttää – ja samalla säilyttää niihin ihmistyöllä luotua arvoa.”
Hirsitalot ovat siis tässäkin kiertotalouden mallioppilas. Niiden elinkaari on periaatteessa ikuinen, koska hirsitalon vaurioituneita osia voidaan aina vaihtaa uuteen. ”Hirsitalon kehikon siirto, vesikaton rakentaminen ja historiallisen arvon säilyttäminen on itse asiassa valtavan yksinkertainen prosessi”, sanoo Jari Vesanen.
Kaupanpäälisiksi tulee tarina, jonka osaksi on mahdollista liittyä. ”Kaikkihan me kysymme, mistä me tulemme, keitä me olemme ja mihin me olemme menossa”, Vesanen sanoo. ”Vanha talo antaa näihin kysymyksiin vastauksen, se täyttää tyhjiötä, jota ihminen saattaa kokea. Ja kun elää arvojensa mukaista elämää, se tuottaa myös hyvinvointia.”
